© 2007 http://chesthillskorona.com
Luola
Olen ruumiinrakenteeltani loistava luolakoiraksi, ja monet minunlaiseni metsästävät jo nyt kettuja, supia ja mäyriä. Itsekin olen kokeillut luolastamista, joka on lyhyesti sanottuna seuraavaa: Tarkoituksenani on haukkumalla ja hyökkäyksiä tehden saada saalis ulos luolastaan, jolloin mukanani oleva metsästäjä yrittää osua siihen pyssyllään. Voin myös itse koittaa saada saaliin hengiltä, jos saalis jostain syystä jämähtää kotinurkkaansa tai metsästäjä on sen verran tumpelo ettei osu saaliiseeni kun saan ajettua sen ulkoilmaan.

Ruumiinrakenteeni lisäksi muut ominaisuuteni sopivat tälle harrastukselle myös, sillä olen itsevarma, harkitsevainen, sisukas ja ennenkaikkea rohkea.

» Luolastuskokemukseni tähän mennessä [7 kpl]: lokakuu '07, joulukuu '07, helmikuu '08, maaliskuu '08, lokakuussa '08 kahdesti ja joulukuu '08

Jäljestäminen
Pienimuotoinen jäljestäminen kuuluu jokapäiväiseen elämääni, sillä lenkillä ollessa piipahdan lähimetsiin ja lähden seuraamaan jänisten ja muiden metsäneläinten jälkiä. Useasti innostun niin paljon, että nuo kaksi ihmistä joiden kanssa asun, sanovat minun tulleen höpelöksi. Muuten, älkää kertoko tätä heille, mutta he luulevat etten aina kuule heidän sanomisiaan. Kyllä minä kuulen, mutta ihan aina en jouda sillä sekunnilla tekemään mitä sanotaan sillä meillä mäyräkoirilla voi olla useasti omat jutut pahasti kesken!

Me mäyräkoirathan käytämme luonnostamme hajuaistiamme kaiken uuden tutkimiseen ja havainnoimiseen. Tällä tavallahan saan näppärästi kaksi luuta yhdellä haukkauksella, sillä saan yhdistettyä huvin ja hyödyn!

Jäljestäminen tapahtuu metsässä, jossa on haavoittuneen eläimen verijälki. Seuraan sitä tarkasti ja johdatan nälkäisen perässähiihtäjäni eläimen luokse. Tästä harrastuksesta on hyötyä myös silloin, jos eläin on haavoittunut esim. kolarissa ja se olisi saatava pois tuskistaan. Silloin minä tulen apuun ja autan ystävääni hädässä.

» Jäljestyskokemukseni tähän mennessä [yht. 8 kpl]:
          * Harjoitukset [6 kpl]: 08/07, 09/07, 10/07, 11/07, 05/08, 06/08, 07/08
          * Kokeet [2 kpl]: 08/06/2008 AVO2 (Nurmes), 24/08/2008 AVO1 (Vehmersalmi)


TOKO
TOKO eli tottelevaisuuskoe ja/tai tottelevaisuuskoulutus. Vaikka me mäyräkoirat olemme yhteiskuntakelpoisia ilman mitään koulutuksiakaan, on ehkä hyvä käydä TOKOsta pieniä lisäinfoja arkitottelevaisuuteen liittyen. Onhan siitä samalla iloa sekä minulle että omistajilleni. Ympäristöä tietenkään unohtamatta.

TOKOssa oppii sekä koira että omistaja. Tai siis ohjaaja oikeita termejä käyttäen. Koulutuksen tarkoituksena on opettaa koira käyttäytymään tavallisissa ja myös vaativimmissa tilanteissa hyvin. Samalla ohjaaja oppii käsittelemään koiraansa paremmin.

Kun koulutuksia alkaa olemaan takana, on aika testata opittu tottelevaisuuskokeessa. Siinä koiran ja ohjaajan välinen yhteistyö on punnitaan. Koiran on osattava kokeessa kaikki oppimansa, ja ohjaajan on osattava hallita koiraansa.

» Alkeiskurssi suoritettu kiitettävästi 02/08

Näyttelyt
Tällä hetkellä ajattelen että "eikös näyttelyt ole enemmänkin tyttöjen juttuja?". Myöhemmin saatan hiukan pyörtää mielipiteeni sillä kenties haluan seurata isäni ja äitini jalanjälkiä näyttelyiden muodossa. Ovathan vanhempani todella näyttäviä tapauksia, joten olen saanut jo geeneissä kaiken valmiiksi. Eihän minun tarvitse kuin juosta vähän ja seisoa pöydällä, jonka jälkeen saan maukkaan herkun ja illan tv:n ääressä.

En ole ainut koira, joka joutuu (tai pääsee) arvioivien silmien alle. Suomessa järjestetään n. 40 näyttelyä kaikille roduille, joista yksitoista on kansainvälisiä. Jos tämä kuulostaa vähältä, ei hätää! Näiden lisäksi on n. 150 pienempää ryhmänäyttelyä ja jokaisella rotuyhdistyksellähän on vielä omat erikoisnäyttelynsä. Jos innostun tästä harrastuksesta, pääsisin kenties käymään ulkomaillakin. Ja sehän tarkoittaisi taas sitä, että voisin tuoda omat tuliaiseni!

» Näyttelykokemukseni tähän mennessä [2 kpl]: Näyttelykoulu 09/07, Match Show 05/08

Muut
» Haukkuarkuus testattu joulukuussa '07. En pelännyt.
» Pentukurssi: marraskuu '07
» Penturyhmä: syys- ja lokakuu '07
» Mäyräkoira-kävelyt: koko syksy '07
» Mäyräkoira-kävelyt: koko syksy '08